Alhaalta vasemmalta: Klaara eli Tyyne
Ylhäältä vasemmalta: Kurko eli Nalle, Kerttu eli Darra, Kiira Alhaalta vasemmalta: Klaara eli Tyyne
0 Comments
Niilan pentue ei nähnyt päivänvaloa. Kaikki kolme pentua kuolivat ennen kuin keisarinleikkaus tehtiin. Niila on toipunut hyvin pentujen menetyksestä sekä leikkauksesta. Se oli Niilan viimeinen pentue ja nyt mamma saa viettää veteraanipäiviä. Niila täytti 8 vuotta maaliskuussa.
Suunnitelmissa on käydä muutamissa näyttelyissä veteraaniluokassa. Donnan ensimmäinen pentue käynnisteli metsästysuraa talvella ihan mukavasti. Luonnetta löytyy. Kunhan kokemusta tulee, eiköhän niistä työkoiria tule. Suunnitelmissa on nyt uusia kenties tuo yhdistelmä tai aivan uusi yhdistelmäkin on vaihtoehtona. Mutta niistä suunnitelmien vahvistuttua lisää PENTUEET-linkin alla ;) Donna ja Bertta hoitelivat hommia luolilla entiseen malliin. Bertta täyttääkin pian jo 7 vuotta. Redi ja Markus nappasivat lokakuun puolivälissä tunturissa viimeisen VOI1-tuloksen ja näin Redistä leivottiin FI KVA.
Voitto tuli myös Thunturikoira 2017 kilpailusta. Markuksen kommentit kokeen jälkeen kuvastivat Redin vahvaa ja tasaista työskentelyä: Viimeiset kolme koetta metsästä ja Redi nakuttaa VOI2 tulosta varmasti! Onnea koirakolle! Toukokuun alussa syntyneet Donnan ja Kastron pennut ovat osoittautuneet varsin luonteikkaiksi ja varhaissyttyisiksi ja pikkuhiljaa pääsevät kokeilemaan luonnonmetsästystä. Pennut ovat nyt vasta puolen vuoden ikäisiä, joten kiire ei tämän sakin kanssa vielä ole.
Uroksista Kirppu jouduttiin lopettamaan suolisto-ongelman vuoksi, johon liittyvät kivut alkoivat muutaman kuukauden iässä. Ilmeisesti jokin rakenteellinen vika tai raju suolistotulehdustila oli, koska apua vaivaan ei löytynyt. Kiira vaihtoi kotia noin 4 kk iässä. Osoittautui sen verran dominoivaksi tytyksi, että saman talouden toinen koira ei kestänyt tulokasta. Meillä vietti vajaan kuukauden opetellen laumassa elämistä ja hyvin tähän sopeutuikin. Luonnetta kyllä näytti olevan. Donnalle suunnitellaan mahdollisesti toinenkin pentue, kunhan nähdään mitä näistä tulee. Mahdollisesti sama yhdistelmä uusitaan ;) Pentuehan täytti vuoden 5.12.16. Mukavan oloisia junnuja koirat nyt ovat. Mitä omistajat kertoivat koristaan? Aaron isäntä kertoo, että Aaro on aika vilkas kaiffari. Metsää on saanut paljon, mutta riistan vähyydestä johtuen tilanteita ei kauhiasti ole ollut. Pari supia Aaro on kuitenkin napsinut. Joitakin noutoja kyyhkyllä ja sorsalla on saatu. Noutokoulutusta vielä Aaro kaipaa, kun lämpöisen linnun nouto menee välillä leikkimiseksi. - Aarolla pentutarkastuksessa todettu napatyrä ei ole vaivannut eikä leikkaushoitoa ole tarvinnut. Ahku on ollut meidän treeneissä mukana ja fasutilanteita on saatu ja pudotuksiakin. Ahkulla huomattiin pentuna rokotusten yhteydessä sivuääni. Sydän ultrattiin ja todettiin mahdollinen lievä aortan ahtauma. Nyt ultraääni tehtiin uudelleen ja diagnoosi varmistui. Kyseessä siis lievä aortan ahtauma. Luultavimminkaan Ahkun elämää se ei tule haittaamaan ja saa olla mettäkoirana, mikä on pääasia. Jalostukseen ei voida käyttää. Alma eli Moona on innokas ja energinen höseltäjä. Moona on kulkenut mettässä, pelloilla ja merellä saaristossa, mutta riistatilanteita on ollut vähän. Haku ja nänän käyttö on hyvä. Halu löytää lintuja on kova. Moona muutti talvella Jyväskylästä Turkuun, siellä sorsat ja fasaanit ovat tulleet tutummiksi. Seisontoja ja käskyjä on saatu vahvistettua. Linnun nouto on vaatinut treenausta otteiden kanssa, jotka välillä turhan ronskeja. Moonalla on taipumus innostavissa tai stressaavissa tilanteissa vinkumiseen. Moonassa löytyy myös rohkeutta ja kovuutta mahdolliseen pienpetopyyntiin, mutta vielä ei ole pienpetoja eteen sattunut. Moonaa vaivasi pentuaikana jatkuvat pissatulehdukset. Mutta nyt ensimmäisten juoksujen alettua toivomme, että nuo vaivat helpottavat kokonaan. Aava on hyvin energinen ja rakastaa juoksemista. Kooltaan ylärajoilla ehkä hieman ylikin, virallinen mittaus vielä uupuu. Luonteeltaan ystävällinen. Haku on jo laajaa ja vauhdikasta. Riistatilanteita on ollut niukasti. Muutamia lentoon pölläytyksiä. Syksyllä kuitenkin jo pari metsoseisontaa oli ollut, mutta kestoltaan lyhyet, eikä tilanteisiin keritty mukaan. Veteenmeno ja sieltä noutaminen sujuu. Kovasti on oppinut, mutta paljon vielä opittavaa. Aavalla on myös pieni napatyrä. Pieni nappula navan kohdalla huomattiin vasta noin puolen vuoden iässä. Aura Aada![]() Onpa tullut pidettyä taukoa edellisen päivittämisen jälkeen. Paljon asioita on tapahtunut tässä ajassa eli päivittämisen aihetta olisi ollut. Niputtajan Redi paukautti pellolta 2 x VOI1. Huima suoritus nuorelta koiralta ja ohjaaja Markus Pekkalalta. Pikkujoulujahti järjestettiin Reipas pentueen kanssa yhteistyössä Pihalinnun Jahdit ja Markuksen kanssa. Mukana oli myös nuoremmasta pentueesta Ahku sekä Remu-vainaan omistaja Joona uuden karkkarinsa Turon kanssa. Mukava jahti- ja treenipäivä! Kiitos kaikille:) Syyskuussa olimme perinteisellä metsästysreissulla Posiolla. Kovin olivat linnut arkoja tänä syksynä, mutta tilanteita kuitenkin koirat järjestelivät. Lokakuussa olimme koko perheen kanssa Nuorgamissa. Riekkoja nähtiin ja saatiin ja maisemat vangitsivat, niinkuin olimme ajatelleetkin. Alma Arktikan Karetörmä -mökki ja hyvä palvelu sai lomastamme täydellisen. Palju lämpesi ja mökki oli muutoinkin huipputasoa. Lapsetkin nauttivat. Pojat raahasivat polkupyörät parina päivän tunturiin ja siellähän oli hyvä ajella. Sinne on vielä pakko palata!!! Susanna suoritti metsästäjätutkinnon joulukuussa. Pitkään sitä mietti ja tuumasi ja sitten vaan tarttui kiinni metsästäjäoppaaseen ja lukaisi läpi.
Pentujen isä Artsi eli Aro menehtyi joulukuun alussa. Ilmeisesti peuran potku teki niin pahat jäljet, että Artsi oli jouduttu lopettamaan sen seurauksena. Niin harmillista, koira parhaassa iässä... Niputtajan NA Ahku valittiin ROP-pennuksi sekä näyttelyn kauneimmaksi pennuksi, ikää 6 kk NA Alma eli Moona oli VSP-pentu, sai KP:n NA Aava oli narttupennuissa kakkonen Niila VAL2,SA ja PN4 ( narttuja oli yli 50 )
Niilalle tehtiin myös virallinen silmätarkastus ja silmät todettiin terveiksi :) Talo hiljeni pentutohinoista tammikuun lopussa. Talvipennuissa oma haasteensa. Hirmu pakkaset... pennut kävivät ensimmäistä kertaa kunnolla pihalla luovutusiässä. Kuitenkin sisäsiisteyskoulutus lähti hyvin käyntiin kaikilla.
Kaikki pennut tarkastettiin ennen luovutusta eläinlääkärin toimesta. Kahdella pennulla Aada ja Aaro todettiin pienet napatyrät. Myös hampaiden ja purentojen kehitystä jäätiin seuraamaan. Ensimmäisissä rokotuksissa purennat olivat kunnossa ja napatyrien suhteen ollaan vielä seurantalinjalla. Pentutapaaminen pentueen kanssa oli 5.3. Aada Ilomantsista ei päässyt tulemaan, kaikki muut pääsivät. Kiva päivä oli Vakkerin TImon johdolla. Kyyhkyjä nuuskuteltiin, tottelevaisuutta / kuuliaisuutta harjoiteltiin. Kuuliaisuus, korvien aukipito, on tärkeä juttu kanakoiran koulutuksessa. Ja sen harjoitteleminen lähtee ihan pennusta! Kuvia pentutapaamisesta gallerian puolella. Luolajahtiin on päässyt kaikki terrierit. Bertta toimii tasaiseen tyyliin joka paikassa. Donna selvästi napakoituu ja koventaa otteitaan. Kastro on myös päässyt tutustumaan meidän metsästyskulttuuriin ja siinä olikin alkuun ihmettelemistä. Vähitellen alkoi turha vöyhötys laantua. Supia Kastrolla on metsästetty, Mäyriä yritetty vältellä. Kuitenkin kahdesti mäyrä on kohdattu. Ensimmäinen kerta menikin ihan ok. Mutta toinen kerta maaliskuun alkupuolella olikin sitten se kerta, jota seurasi sairasloma ja luultavastti metsästyskäytön loppuminen. Kastrolla ei ole peruutusvaihdetta. Luonteen kovuus on nyt vahvistettu ja se jäi meille jalostuskäyttöä varten. Haluamme kokeilla kuitenkin Kastroa Donnalle ja mahdollisesti toisellekin nartulle ( ei omalle ). Niilan toinen pentue syntyi 5.12.15, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. ihana seurata pentujen kasvua ja kehitystä. pennut ovat nyt 4 viikkoisia ja juoksentelevat välilllä jo ympäri alakertaa. Melkoisen reippailta vaikuttavat!
Kaikille on kodit löytyneet. Ja siitä alkaa sitten uusien pennunomistajien tie kohti metsoseisontoja!! Reippaat pennut kokoontuivat pikkujoulujahdin merkeissä Virroilla. Ruusa ei päässyt mukaan. Reipas Remu seurasi jahtia pilven reunalta. Remu jäi auton alle viikkoa aiemmin. Auton alle illalla jäänyt koira löytyi vasta aamulla tienposkesta. Kaulapannassa olisi ollut puhelinnumero, jolla olisi omistajan saanut kiinni. Mutta ilmeisesti autoilijan matka on jatkunut onnettomuuden jälkeen... Tuonkokoinen koira varmastikaan ei jää huomaamatta, kun alle jää... Tämän porukan toimeliaisuudesta johtuen saimme kenneliimme logon... Loppupeleissä... Kennel Niputtajan. Kaikki tuli aivan yllätyksenä. Mahtavaa ja kiitos! Sanonta "- loppupelissä" tulee Mikan suusta aika-ajoin, Niputttajan seisojat ovat aika usein olleet loppupeleissä mukana, myös Niila-mamma mukaan lukien. Ja loppupeleissä... voithan valita Kennel Niputtajan ;) Lokakuun lopussa Reipas Remu nappasi NUO1-tuloksen ja oman kerhonsa nuortenluokan mestaruuden samalla. Reipas Redi on startannut jo AVO-luokassa ja nappasi 8.11. AVO2 ja 15.11. AVO1-tulokset. Huippua nuorilta koirilta ja omistajilta!!
|
Kategoriat
All
Vanhemmat
May 2018
|