Niputtajan NR Reipas Rape

-Syntynyt 10.4.2014
Rape koiranetissä
Rape SSK.n tietokannassa
Kun nämä Niilan pennut syntyivät ja selvisi, että yksi olisi valkoinen, oli valinta jo lähes tehty. Uros ei kylläkään kuulunut tällä hetkellä suunnitelmiin, mutta tuossa pennussa oli jotain, muutakin kuin väri.
Kuvassa Rape on 5 kk. Se on osoittautunut varsin mukavaksi seisojanaluksi. Hyvä, kaukaa linnut ottava nenä toimii ( niin kuin emälläkin ). Riistatöitä on saatu ja lokakuussa -14 ensimmäiset fasaanipudotukset, Rapen ollessa 6 kk ikäinen. Karva on lyhyttä, karkeaa ja partaakin on. Rape on kuin ihmisen mieli, kiltti, kuuliainen ja rauhallinen.
Rape starttasi syksyllä -15 ensimmäisissä kaerM-kokeissa ja tulokset saatiin, 2 x nuo2. Junkkarissa -15 saatiin pellolta tulos nuo3. Rape on hyvin Niilan kaltainen työskentelijä, ottaa metsälinnut varovasti ja seisonnat on varmoja ja kestäviä. Toki tyhjiä seisontojakin tulee, mutta jo purkaakin niitä itse. Rapen haku on mallikasta, yhteyttäpitävää, säännöllistä. Ja mukavasti tuo valkoinen väri metsässä näkyy. Nyt sen eron tummaan koiraan on itsekin huomanut. Ei huono ollenkaan!

C.I.B. C.I.E. NORD CH FI&SE&NO&LV< CH HeW-12 BaltW-13 NoW-14 W-14
Vintiläntuuli NK Niila

FI28334/10
Syntynyt 13.3.2010
Niila Koiranetissä
Niila SSK:n tietokannassa
Niilasta on varsin mallikas ja hyvät seisojanominaisuudet omaava koira. Se on osoittanut varsin hyvän taipumuksen ottaa linnut. Se on herkkä, varovainen ja kun lintu löytyy, seisonta kestää. Niilalla on selkeä ajatus... lintuja pitää löytää ja haku on sen mukaista!!
Herkkyydestä johtuen Niilalla on tyhjiäkin seisontoja, jotka se purkaa itse.
Niilan ensimmäisen syksy oli jo lupaava ja fasaaniseisonnasta saatiin täydellinen riistatyö.
Niila on osoittautunut ulkomuodoltaan varsin mallikkaaksi, vuosi 2011 alkoi huikeasti. KV-Kajaanista tuli PN2 ja SERT sekä ROP-juniori. Sitten KV-Turusta toinen SERT ja ROP. Nämä siis 9 ja 10 kk:n iässä. Cacib ja kolmas serti tuli Helsingin Kv-näyttelyssä heinäkuussa -11. Viimeisen sertin Niila sai heti kaksi vuotta täytettyään, sitten tähtäimessä olivat kokeet.
Ei koeurakaan huonosti alkanut. Niila osallistui Niesta 2011 kisaan syyskuun alussa. Tuloksena NUO 2 ja 69 pist. Junkkarissa koetulosta ei tullut, emme löytäneet tarpeeksi lintuja ( harmi!), mutta ulkomuotokatselmuksessa Niila oli ns. PN3.
Syksy -11 metsästettiin ja Niilan avanssit alkoi hiipua. Ei edennyt enää ollenkaan tai hyvin nihkeästi. Aikaa kului ja syksyllä -12 avanssit selkeästi paranivat, mutta kokeisiin ei vielä tohdittu lähteä.
Syksy 2013 aloitettiin hienoilla metsästystilanteilla pohjoisissa ja avanssit alkoivat parantua. Susanna ja Niila käväisivät Ladies trialissa 19.-20.10.13 ja tuloksena AVO1 87 pisteellä ja päivän parhaat pisteet. Se päivä oli täydellinen, pari pelasi niin hyvin yhteen! Finaalissa sija oli 5.
Niila on myös pienpetopyynnissä ollut eikä epäröi siinäkään lajissa.

Niila... lisää kuvia galleriassa!
Vintiläntuuli RC Kassu " Kassu "

Syntynyt 20.2.2006
Kassu Koiranetissä
Kassu SSK:n tietokannassa
Kassu on meidän ensimmäinen karkkari ja pentua hakiessa tiedossa oli vauhtia ja harmaita hiuksia. No, kutakuinkin nämä pitivät paikkansa. Me emme ehkä vielä ole harmaantuneet ( Kassu on ! ), mutta vauhtia on piisannut. Kassu on huippuvanhemmista, käyttö- ja muotovalioita molemmat. Kassu on kovapäinen koira, pentuvaiheen opit meni hienosti perille, mutta sitten kun alettiin linnulle opetella, onkin työmaata riittänyt. Aluksi seisonnat ei tahtoneet kestää ja ajeli lintuja lentoon omin päin.
Syksyllä -08 alkoi armoton fasaanitreenaus. Meille ilmestyi kesällä pihatarhaan 50 tipua, joita hiljalleen niiden kasvettua alettiin käyttää treenilintuina. Ajateltiin, että rautalangasta tuolle koiralle on asiat väännettävä, välillä mentiin narun kanssa pellolla..
Ja kyllä tuo oppi alkoikin hiljalleen iskostua luiseen pääkoppaan. Seisonnat alkoi kestää. Linnut Kassu kyllä löytää, se on sille itse tarkoitus ja nouto on kunnossa. Se on ollut kyyhky- ja sorsajahdeissa sekä paljon myös varisjahdissa mukana ja tehnyt parhaimmillaan yli 100 noutoa yhden aamun aikana.
Junkkarissa käytiin syksyllä -07. Koeura varsinaisesti aloitettiin syksyllä -09, siirtyen kolmen Avo-kokeen jälkeen Voi-luokkaan ja yksi VOI 0 tulos saatiin. Siihen Kassun koeura sitten loppuikin isännän päätöksestä. Näyttelyistä Kassulla on EH ja T.
Kassu on aina valmis metsälle, varisjahtiin ja erinomainen myös pienpetopyynnissä!
23.11.15:
Kesällä 2015 Kassu alkoi saada epileptistyyppisiä kohtauksia, jotka kestivät lyhyitä hetkiä. Ne liittyivät innostumiseen ja veivät koiralta jalat alta. Kassu käytettiin eläinlääkärissä ja tutkittiin verikokeita ja sydäntä, joista ei selittävää löytynyt. Lääkäri diagnosoi Kassulle epilepsian. Lääkitystä ei aloitettu, koska kohtauksia tulee harvoin ja ne ovat lyhyitä. Muuten Kassu on pirteä ja käy metsällä lähes entiseen malliin.